Tenojoen lohimaisemissa "elämän vesien" puolesta kamppaillut Pekka Kejonen julkaisi Lapin-kautensa alussa elinvoimaisen runokokoelman Runoja, tavallaan. Nahkansa uudelleen luoneen niukkuuden mestarin uusi, neljäs itsenäinen runoteos Äänetön läsnäolo valmistui vasta seuraavan vuosikymmenen kynnyksellä. Kuulaissa ja hallituissa runoissa oli aistittavissa uudenlaista lämpöä ja luonnon vahvaa läheisyyttä, tunturilaaksojen vilvoittavien tuulten huminaa. "Lukekaa se, ja unohtakaa kaikki, mitä olette Kejosesta tätä ennen ajatelleet", kirjoitti Savon Sanomien Seppo Kononen. Pohjoisen vuodenaikojen vaihtelun uskolliselta kirjaajalta ilmestyi vielä kaksi zeniläisen seesteistä ajatuskokoelmaa ennen kevättulvien sanelemaa pakkomuuttoa kohti eteläisiä kalavesiä 2000-luvun alussa. Pekka Kejosen kahden vuosikymmenen runotuotannon parhaimmisto on valikoitu teoksista Runoja, tavallaan (1983), Äänetön läsnäolo (1991), Talvipäivänseisaus (1998) ja Kevätpäiväntasaus (2000).