Hänninen, Milli 4A
41,60 €
Huomaa pidempi toimitusaika
Huomaa pidempi toimitusaika
Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.
Toimitettuna
Saatavilla
Nouda myymälästä
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Milli on OPS 2016 mukainen alakoulun matematiikan oppikirja, joka innostaa oppilasta monipuolisilla tehtävillään ja kuvituksellaan. Oppilaan kirjan A-osa on tarkoitettu syyslukukaudelle. Milli 4A:ssa lukualue laajennetaan sataantuhanteen. Uusina asioina tulee mm. useampi muistinumero ja yhden nollan yli siirto.Kirjan jaksot alkavat aloitusaukeaman kuvalla, jonka tavoitteena on johdatella jakson aiheeseen. Jokainen oppituntikokonaisuus rakentuu kahdesta aukeamasta. Ensimmäisellä aukeamalla on havainnollinen opetusruutu sekä ydinasiaa harjoittavia tehtäviä. Aluksi asiaa harjoitellaan kuvatuetusti ja edetään pikkuhiljaa abstraktimpaan suuntaan. Toisen aukeaman alussa oppilasta odottaa Kiva-tehtävä, joka motivoi pääsemään harjoittelussa eteenpäin. Millissä toisella oppituntiaukeamalla ei ole lisätehtäviä, vaan lisää monipuolisia harjoituksia. Mukana on aina myös ongelmanratkaisua, joka kehittää oppilaan ajatteluntaitoja. Luvun lopussa ennen kotitehtäviä on Millimittari-tehtävä, joka toimii jatkuvan arvioinnin työkaluna, ja jonka avulla voidaan harjoitella myös itse- ja vertaisarviointia. Kirjan jokaisen jakson lopussa on Katsastus, joka sisältää testin ja kertaavia tehtäviä, sekä Projektit-aukeama, josta löytyy esimerkiksi pari- tai ryhmätyöksi soveltuvia projektitehtäviä. Oppikirjasta avautuu Arttu-sovelluksen avulla Millin digikoulu.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789526352336
- Paino (kg)
- 0.558
- Pakkauskoko
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.