Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Lahtinen, Tunnetaidot opetustyössä - Opas haastaviin tilanteisiin

    Lahtinen, Tunnetaidot opetustyössä - Opas haastaviin tilanteisiin

    37,45 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Hermostunut oppilas ei kuuntele. Kollega velloo haasteissaan. Myös oma turhautuneisuus ja riittämättömyyden tunne nostavat välillä päätään. Toisaalta arjen onnistumiset ja ylpeys oppilaista tuntuvat mahtavilta. Viimeistään lukuvuoden päätösjuhlassa itkukin on herkässä. Kouluympäristö on täynnä tunteita. Tunteet ovat ratkaisevia koulun tärkeimmän tavoitteen eli oppimisen kannalta. Ei ole olemassa oppimisen osa-aluetta, jossa tunteilla ei olisi roolia. Tunteet vaikuttavat huomion ohjautumiseen, keskittymiseen, muistin toimintaan, päättelykykyyn ja energiatasoon. Kirjan avulla tunnistat tunteiden merkityksen opetustyössä. Opit kohtaamaan ja käsittelemaan kaikkia niita tunteita, joiden ympäröimänä työskentelet päivästä toiseen. Käytännön esimerkit ja tunnetaitovinkit helpottavat tunnetaitojen ottamista osaksi omaa työtä. Anuliisa Lahtinen on luokanopettaja, vertaismentori, tunnetaitovalmentaja ja CBCM®Coach. Jarkko Rantanen on psykologi, tietokirjailija ja työelämän tunnetaitoihin erikoistuneen Emergy Oy:n valmentaja ja perustajaosakas.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789524518994
    Paino (kg)
    0.224
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.