Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Käsmä, Koillisesta tuulee

    Käsmä, Koillisesta tuulee

    36,85 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Kostonjoki-sarjan toinen osa, KOILLISESTA TUULEE, viiltää syvälle ihmismieleen jatkaen saumattomasti sarjan ensimmäisen osan, Kostonjoen kohinan perheen tarinaa ja kuljettaa Sinua Anttilan Annan ja 13-vuotiaan tilan isännäksi joutuvan Matin mukana heidän kipua täynnä olevassa elämässään. Edellinen ilta Anttilassa oli ollut myrskyisä. Huonosti nukutun yön jälkeen Anttilan emäntä herää kammottavaan hiljaisuuteen. Mistä mahtaa olla kyse? hätääntynyt Anna pohtii. Kahdeksanhenkisen perheen vanhin poika joutuu jäämään lomalle kansakoulusta kahdeksi viimeiseksi viikoksi ryhtyäkseen tekemään tilan kevätkylvöt sekä jatkamaan pöllisavottaa, jota vastaan isä oli ottanut metsäyhtiöltä aikaisemmin keväällä suurehkon ennakon. Katkera Matti seuraa, kun kaksi oppikouluun lähtevää kylän tyttöä nousee syyskuun alussa linjuriin. Kotiin menevä poika jupisee päättäväisesti: - Vielä minäki käyn koulua. Kaksi ja puoli kuukautta kestävä kansalaiskoulu vaikuttaa suuresti Mattiin ja siitä alkaa pojan pitkä matka aikuisuuteen. Toinen sukupuoli on löytänyt tiensä hupiteltan myötä Matin mielenmaailmaan. Vastuu perheen elannosta vie pojan henkisesti ja fyysisesti äärirajoille. Myös tukkikämpät ja ruotsalainen telakkamaailma ehtivät tulla Matille tutuiksi ennen kuin... Romaani on myös Annan selviytymistarina hyljätyksi tulemisesta, häpeästä, tahdonvoimasta ja rakkaudesta suuren perheen äitinä, mutta myös ihmismielen pimeästä puolesta, jolle hän ei sisäisestä taistelusta huolimatta voi mitään. Pakonomaisesti Anna puristaa käsissään viimeistä korttia, jonka olemassaolosta kukaan muu ei tiedä. Matti saa odottamansa kirjeen.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789527046029
    Paino (kg)
    0.844
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.