Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    1. Rubbel, Tigerillä itärintamalla

      Rubbel, Tigerillä itärintamalla

      37,30 €

      Toimitus

      Ei saatavilla

      Nouto myymälästä

      Ei saatavilla

      Tuotekuvaus

      Alfred Rubbel ilmoittautui syyskuussa 1939 vapaaehtoisena Wehrmachtiin. Peruskoulutuskauden jälkeen hän sai toivomansa siirron panssarijoukkoihin. Kahdeksantoistavuotias nuorukainen saattoi tuskin aavistaa mitä tulevat vuodet toisivat tullessaan. Operaatio Barbarossaan Rubbel osallistui sen ensimmäisestä päivästä lähtien, ensin lataajana ja sitten ampujana. Hän haavoittui kranaatinsirpaleesta taistelussa Leningradista syyskuussa 1941. Jo seuraavan vuoden alussa hän oli takaisin yksikössään ja osallistui raskaisiin Olhavan taisteluihin. Pitkä panssarihyökkäys vei alikersantin Panssarirykmentti 4:n mukana aina Kaukasukselle vuoden 1942 lopussa. Saatuaan koulutuksen Panzer VI Tiger -vaunuun vuorossa oli komennus 503. Tiger-pataljoonaan, jossa Rubbel osallistui aivan etulinjassa operaatio Zitadelleen, perääntymistaisteluihin Dneprille sekä Tserkasyn motin murtamiseen. Suoritettuaan upseerikurssin hän oli uudella Königstigerillä mukana epätoivoisissa taisteluissa, joilla yritettiin pysäyttää Unkarissa ja Itävallassa etenevä puna-armeija. Reservin luutnantti Alfred Rubbelin sotilasuran lopputuloksena oli 57 tuhottua panssarivaunua, 81 panssaritaistelupäivää ja yhteensä 41 kuukautta rintamalla. Hänen henkilökohtaiset kertomuksensa heijastelevat sodan rasitusten ja kauhujen ohella myös panssarimiehen jokapäiväistä elämää. Jännittävää kuvausta täydentävät yli 350 valokuvaa ja karttaa.

      Ominaisuudet

      Tuotekoodi
      9789522292032
      Paino (kg)
      0.966
      Pakkauskoko
      1 kpl
      Valmistusmaa
      Suomi

      Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

      Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

      Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen