Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    1. Haw, Kiina

      Haw, Kiina

      70,40 €

      Toimitus

      Ei saatavilla

      Nouto myymälästä

      Ei saatavilla

      Tuotekuvaus

      Kiina on yhä maailman itseriittoisimpia ja siksi tutkimattomimpia maita, varsinkin kun otetaan huomioon Kiinan mittasuhteet. Kiina on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi laajin ja väestöltään suurin maa: siellä asuu noin viidennes maailman koko väestöstä. Toiseksi kiinan kieli muodostaa lähes ylitsepääsemättömän esteen lähestyä Kiinaa ja kiinalaisia aidosti. Kolmanneksi Kiinan historia ja kulttuuri kaikessa rikkaudessaan, moninaisuudessaan ja vastakohtaisuuksissaan on synnyttänyt ulkomaalaisissa paitsi ihailua niin myös shokeeraavaa pelkoa. Kiinaa on enemmänkin haluttu tutkia ulkopuolisista lähtökohdista kuin kiinalaisista lähtökohdista. Traveller's history: Kiina on selkeä, asiantunteva ja kokonaisvaltainen esitys Kiinan historiasta aina esihistorian ajoilta nykyaikaan saakka. Teoksen kirjoittaja Stephen G. Haw on onnistunut lähestymään Kiinan ja kiinalaisten vaiheita laajasta näkökulmasta, jossa kulttuuri, politiikka sekä maantieteelliset ja väestölliset erot maan sisällä nivoutuvat luontevaksi kokonaisuudeksi. Monet Kiinaan ja kiinalaisiin liitetyt käsitykset muuttuvat Hawin tekstin myötä lukijalle hämmennyksestä ymmärrykseksi, ja kirjoittajan oivaltava kerrontatyyli tarjoaa lukijalle näköalapaikan tämän uskomattoman monisyisen valtion menneisyyteen ja tulevaisuuteen, valtion, joka on aina ajankohtainen.

      Ominaisuudet

      Tuotekoodi
      9789515794925
      Paino (kg)
      0.418
      Pakkauskoko
      1 kpl
      Valmistusmaa
      Suomi

      Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

      Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

      Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen