Finlandia-palkinnon voittaneen Hytti nro 6:n jälkeen Rosa Liksom palaa lyhytproosaan, lajiin, jonka juuri hän toi kirjallisuuteemme ja jonka ehdoton mestari hän edelleen on. Väliaikainen marssittaa eteemme tämän päivän suomalaiset… huolineen, murheineen sekä rinnassa riehuvine rakkauksineen. On yksinhuoltajaa, sielunpaimenta, vaalitarkkailijaa, testamentin laatijaa, sukututkijaa, salakaatajaa, Turkin-kävijää, paluumuuttajaa, maistissa olevaa konstaapelia, maailman parasta karkaisijaa, nuorikon ostajaa, unohdettua naista ja hylättyä ja katkeraa miestä. Kuntaliitos ja Kiina-ilmiö puhuttavat, vanhusten osa askarruttaa ja maahanmuuttajat arveluttavat, samoin tappajahirvet, kiukkuiset mehiläiset, varastelevat ahmat, riikinkukot ja harakat. Nokia yhdistää vielä. Moniäänisistä ja -vireisistä todistajanlausunnoista syntyy suurta suomalaista yksinpuhelua. Väliaikainen on peilikuva mielenmaisemasta tässä ja nyt. Jos kuvassa näkyy kaamos, vika ei ole peilissä. Eikä Rosa Liksomissa. Suureksi siunaukseksi kirjallisuudellemme hänellä on armottoman tarkka silmä ja korva sekä taito kirjoittaa pienten ihmisten riemuista ja pettymyksistä.