Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori

Tuotekuvaus

Kirjassa käsitellään lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta sekä elatusapua koskevia asioita tuomioistuimessa. Teoksessa käydään läpi sekä oikeudenkäyntimenettely lapsiasiassa että huolto-, tapaamis- ja elatusasioiden aineellisoikeudellisia ratkaisukriteereitä. Myös huolto- ja tapaamisriitojen sovittelua kuvataan pääpiirteissään. Aiheita käsitellään erityisesti käytännön toimijoiden näkökulmasta. Kirjan aihepiirejä ovat muun muassa lapsen huolto ja asuminen, tapaamisoikeus, elatus, oikeudenkäynnin kulku, väliaikaismääräys, sosiaalilautakunnan selvitys, lapsen kuuleminen, julkisuus lapsiasioissa, sovinnon edistäminen ja tuomioistuinsovittelu sekä päätös lapsiasiassa. Kirja on hyödyllinen erityisesti huolto- ja elatusriitoja käsitteleville tuomareille ja osapuolia näissä asioissa avustaville lakimiehille. Kirjaa voivat käyttää tietolähteenä myös sosiaalitoimessa eroperheiden kanssa työskentelevät henkilöt, kuten lastenvalvojat, olosuhdeselvitysten tekijät ja perheneuvoloiden työntekijät. Lisäksi teos sopii oppimateriaaliksi lapsioikeuden opintoihin oikeustieteellisiin tiedekuntiin. Uudistetussa painoksessa on huomioitu laajat muutokset lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin. Kirjan kirjoittaja Anna-Kaisa Aaltonen on oikeustieteen lisensiaatti ja on työskennellyt pitkään käräjätuomarina Helsingin käräjäoikeudessa. Hän on ollut myös oikeusministeriön (nyttemmin tuomioistuinviraston) kouluttaja lapsiasioissa. Tuomareiden lisäksi hän on kouluttanut lakimiesavustajia ja sosiaalityöntekijöitä. Hän on ollut myös päävastuussa hyvin toimivan huoltoja tapaamisriitojen sovittelumenettelyn (ns. follo) rakentamisesta tuomioistuimiin ja osallistunut sovittelua koskevien lainsäädäntömuutosten valmisteluun.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789513778002
Paino (kg)
0.83
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Aaltonen, Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimessa - Lapsen huolto, tapaamisoikeus ja elatus

76,10 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.