Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    Tammi

    Parvela, Ella ja Äf Yksi

    23,20 €

    Nouto myymälästä

    Ei saatavilla

    Toimitus

    Alk. 4,95 €

    Saatavilla

    Tuotekuvaus

    Minä olen Ella. Olen jatkuvasti toisella luokalla. Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, ennen kuin meidän koulumme päätettiin lakkauttaa ja meidät siirrettiin uuteen, kymmenentuhannen oppilaan kouluun. Uudessa koulussa oli aika erikoista: Me tutustuimme siellä Annaan, joka oli eksynyt jo kolme kuukautta aiemmin, eikä ollut vieläkään löytänyt omaa luokkaansa. Käsityöluokassa oli sahanpurumyrsky, liikuntasalissa sata oppilasta pelasi pingistä ja ruokalassa tarjottiin mysteerimöykkyjä. Sen lisäksi siellä oli vielä Äf Yksi, poika johon ei saanut koskea, koska hänen isänsä halusi hänestä formulatähden. Ilman Marttia me olisimme olleet pulassa. Ai kukako on Martti? Hän on Karsserikeiju. Tietysti. Kirkkonummelaisen Timo Parvelan lasten- ja nuortenkirjoja luetaan ympäri maailmaa, erityisesti Saksassa hänen suosionsa on valtaisaa. Parvela tunnetaan myös käsikirjoittajana sekä kolumnistina.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789513143152
    Paino (kg)
    0.246
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Liettua

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

    Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen