Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Kulmala, Tupakoiva kala

    Kulmala, Tupakoiva kala

    32,30 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Kiristysuhkauksen kohteeksi joutuneen kirjailijan kuolemanpelko ei ole poikkeuksellista. Erikoista on se, miten hän lähestyy aikaa ja ikuisuutta; ei vähiten kysymystä Jumalan olemassaolosta. Romaanista, josta piti tulla dekkari, kasvaa visionäärisesti huikea elämän kuvaelma. Kirjailijan tarina alkaa kaukaisesta muistikuvasta ja provokatorisesta "pullopostista" Jumalalle sekä jatkuu "pyhiinvaelluksena" junassa. Nimeämättömään maahan suuntautuva kiertomatka on odysseia halki kertojan sielullisen elämäkerran ja nykyisten ristiriitojen. Vaellus kulkeutuu kohtiin, joissa hän tapaa syyllisyytensä, seksuaalisuutensa ja pelkonsa, mutta myös uskonsa, rakkautensa ja toivonsa suhteessa jumaliin, ihmisiin ja itseensä. Matkaoppaina ovat uskonnon, unen ja taiteen luovat voimat. Niiden lähde on kirjailijan alitajunta, jonka valossa nykyisetkin ihmiset ja ilmiöt saavat myyttisiä piirteitä ja jopa teksti tekstinä pyrkii henkilöksi. Tupakoiva kala osoittaa luonnollisen ja mystisen välisten rajojen häilyvyyden. Vaikka romaanin intensiivinen kerronta nousee tuskasta, surusta ja kriittisyydestä, se aitoudessaan, kielellisessä värikkyydessään ja eettisessä mielenlaadussaan on moniulotteinen, herkkä ja myös hauskalla tavalla valoisa kirja.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789525708387
    Paino (kg)
    0.808
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.