Yli 8 000 lasta ja nuorta elää Suomessa lastensuojelulaitoksissa. He elävät lapsuuttaan laitoksissa yhdessä työntekijöiden ja toisten lasten kanssa. Tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena on lastenkodissa tehtävä työ, lastenkotityö. Tutkimus liittyy keskusteluun lastensuojelun käytäntöjen kehittämisestä tilanteessa, jossa kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärä kasvaa vuosittain. Mitä lastenkotityö on, miten sitä tehdään ja millaisesta ammatillisesta osaamisesta työssä on kyse? Tutkimuksen ensisijainen aineisto koostuu kahdessa lastenkodissa vietetyn, yhteensä kuuden kuukauden kenttäjakson aikana tehdyistä havaintomuistiinpanoista ja työntekijöiden haastatteluista. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on näkemys arjen kiinnostavuudesta. Tutkimus kuuluu sosiaalityön oppialaan. Tutkimus tekee näkyväksi lastenkotityön haasteellisuuden ja ammatillisuuteen liittyvän erityisyyden, lastenkotityön kotitapaisuuden. Kotitapaisuuden käsite tiivistää lastenkotityön luonteen niin erityisenä lastensuojelutyönä kuin myös lasten kanssa tehtävänä työnä. Kotitapaisuuteen liittyy arjen yhdessä eläminen lasten ja nuorten kanssa, joiden hyvinvoinnin on katsottu vaarantuvan omassa kodissaan. Lastenkotityössä on läsnä samanaikaisesti lasten arkinen huolenpito ja loukatun lapsuuden kohtaaminen. Lapsen kohtaamisen ja kokemusten kuulemisen paikkoina ruokapöytä, yhteiset automatkat tai iltarituaalit ovat merkittäviä. Lastenkodissa tehtävä työ ei kohdistu pelkästään lapsiin vaan myös lasten vanhempiin. Lastenkodissa vanhempien kanssa tehtävään työhön sisältyy niin käytännöllistä kasvatuskumppanuutta, vanhemmuuden kontrollointia kuin myös vanhemmuuteen houkuttelua.