Puhelinsoitto katkaisi hiljaisten hetkien rauhan. Edellisestä kuvauksesta oli vain puoli vuotta. Se oli ollut puhdas. Laskin luurin kädestäni puin tuulipuvun ylleni ja kiiruhdin puolijuoksua pyörävarastoon. Kaksikymmentä kilometriä eivät karkottaneet kysymyksiäni. Palattuani kannoin matot ulos ja hakkasin niitä kuin hengenhädässä. Nyt minulla on vielä voimaa, ajattelin. Aistin kuoleman seisovan ovenpielessä, mutta keskeytin ajattelemisen. Tuntui pelottavalta antaa oikean sanan tulla tietoisuuteen. Olin lähdössä pitkälle matkalle tuntemattomaan.