Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

Kiire, jatkuvat muutokset, kasvaneet tehokkuusvaatimukset ja paineet lisääntyvään tiimityöskentelyyn näkyvät nykyisin työpaikoilla yhteistyöongelmina ja ns. kulmikkaiden ja jopa yhteistyökyvyttömien ihmisten "pulpahtamisena" pintaan. Kirja opastaa esimiestä ennakoimaan, käsittelemään ja ratkaisemaan työpaikan ristiriita- ja ongelmatilanteita käytännönläheisesti. Teos sisältää lähes kuusikymmentä aitoa esimerkkiä työyhteisön konfliktitilanteista ja organisaatiopsykologin ohjeet niiden työstämiseen ja laukaisuun. Kirjan lukuisat esimerkit kertovat mm. kehityskeskustelujen kehittämisestä, irtisanomisista, alkoholiongelmasta, esimiehen antamasta palautteesta ja hänen epäonnistuneista roolimuutoksistaan, tunnejohtamisesta sekä avioparin tuomista jännitteistä työpaikalla. Peilaamalla kirjan antamia ratkaisuja ja esimerkkejä omaan johtamiseensa ja työyhteisöönsä esimies löytää hedelmällisen tavan edetä myös oman työpaikkansa ristiriitatilanteissa.

Esimiestyö ongelmatilanteissa

44,80 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.