Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    1. Cole, Saksa

      Cole, Saksa

      70,40 €

      Toimitus

      Ei saatavilla

      Nouto myymälästä

      Ei saatavilla

      Tuotekuvaus

      Saksan historia alkoi jo vuosisatoja ennen kuin Saksa oli kansakunta, mutta vasta vuonna 1871 Bismarckin johdolla tämä nationalismi-henkinen valtio tuli eheäksi ja vahvaksi tekijäksi maailmassa. Itse asiassa tämän päivän ihmiselle Saksan historia on ensimmäisen ja toisen maailmansodan vaiheita lukuunottamatta varsin vieras ja vähemmän tunnettu, mutta sen sijaan Saksan saavutukset ja voima sekä erityisesti viehätysvoima on paremmin tunnettua. Saksa tunnetaan vahvasta taloudestaan, jonka tuotteista autot, kodinkoneet ja elektroniikan tuotteet ovat meille kaikille tuttuja. Teollisuuden parissa työskenteleville massiiviset tuotantokoneet taas ovat usein saksalaista alkuperää. Erilaisten kauppaketjujen myötä saksalaiset tuotteet ovat yhä useammin löytäneet tiensä suomalaisiin koteihin. Kulttuurin ja matkailun ystäville Saksa tarjoaa paitsi upeita kaupunkiympäristöjä niin myös ensiluokkaisia museoita, oopperoita, konsertteja; vaikuttavia kirkkoja ja muita rakennuksia, huvipuistoja sekä ennen kaikkea elämyksiä, sillä saksalaiset osaavat nauttia elämästä! Maailmanpoliittisesti Saksa on merkittävä tekijä, mutta varsinkin Euroopassa se on kenties johtava valtio, joka monilla omilla toimillaan ohjaa pienempien valtioiden päätöksentekoa epäsuorasti. Vahvana talousmaana se luo myös Eurooppaan vakautta ja turvallisuutta. Traveller's history: Saksa tarjoaa lukijalleen monipuolisen ja asiantuntevan matkan Saksan valtion historiaan ja kehitysvaiheisiin, ja antaa lukijalle taustatietoa värikkäidenkin tapahtumien taustoista. Teos sisältää karttoja, luettelot tärkeimmistä paikoista, kronologisen luettelon tärkeimmistä tapahtumista, luettelot hallitsijoista, kirjallisuusluettelon sekä asiahakemiston. Teos sopii sekä oppikirjaksi että käsikirjaksi vaativaan käyttöön.

      Ominaisuudet

      Tuotekoodi
      9789515794956
      Paino (kg)
      0
      Pakkauskoko
      1 kpl
      Valmistusmaa
      Suomi

      Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

      Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

      Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen