Kaiken alku ja juuri on kuiva iho, josta kärsii viidesosa suomalaisista. Tapio Liinojalla se on monien muiden tavoin määritelty atopiaksi. Se aiheuttaa raapimisen tarpeen. Raapaisuja vertautuu käsitteenä myös juttuihin, tarinoihin, lastuihin ja vastaaviin. Ne ovat lyhyitä novelleja, oikeastaan novelletteja, pienoistarinoita ja tuokiokuvia. Raapaisujen lyhyet novellit ovat enemmän hauskoja kuin synkkiä, parhaimmillaan kenties tragikoomisia. Lääketieteellistä sanastoa vältetään kuin ruttoa, vaikka atopian merkeissä vieraillaankin sairaalassa tosin ei niinkään kuivakkaasti. Oman lisänsä tuovat veneerisistä taudeista kärsivät, joihin kertoja törmää sairaalan tupakkahuoneen öisissä sökösessioissa. Novelleissa liikutaan myös työpaikalla, Savossa ja Lapissa, tansseissa ja naistenlehtien kauneussivujen äärellä hikoilemassa. Liinoja kirjoittaa nautinnollisia raapaisuja suomalaisen atoopikon pään sisään, kyhnytyksen syvimpään olemukseen asioihin, jotka ovat serkuillemme paviaaneille itsestäänselviä.