Marie Myhrborgh on yhtä vanha kuin mennyt vuosisata. Hän jaksaa vaivoin kääntyä vanhainkodin vuoteessa, mutta tottuu vuosien mittaan olemaan, syömään ja puhumaan yksin. Marie on helsinkiläisen kirurgin leski mutta ennen kaikkea ranskalainen. Kun hän saapuu vasta itsenäistyneeseen Suomeen, hän ei voi aloittaa keskustelua selvittämättä ensin mikä puhuttelumuoto on comme il faut. Kun on kuunnellut lapsuusaikojen Strasbourgissa pilkallisia huomautuksia saksalaisista, uudessa kotimaassa on sulkeuduttava suomenruotsalaiseen linnakkeeseen. Arne Nevanlinna on nerokas tyylitaituri, joka liikkuu Marien tajunnanvirran mukana huolettomasti menneen ja nykyisen ajan, keskieurooppalaisen ja suomalaisen kulttuurin väliä. Hienostuneella huumorilla ja harvinaisella charmilla hän rakentaa verkon, jota lukija ymmärtää purkaa vasta vähitellen. Marien muistikuvat ryöppyävät kuin ajatus, vapaasti ja selittelemättä. Yksittäisistä muistoista syntyy aistivoimaisia tilannekuvia ja lopulta kronologinen, kahden suvun - suomalaisen ja ranskalaisen - tarina: "Ovi aukesi ja nenään tulvahti monta hajua. Vanhan talon haju. Myöhemmin hän oppi, että se johtui paistetusta bratwurstista ja homeesta. Catherinen haju. Myöhemmin hän oppi, että se johtui rikkinäisistä hampaista ja pesemättömistä vaatteista. Grand-pèren haju. Jo silloin hän tiesi, että se johtui sikarista, viinistä ja hännystakista, jota hän oli käyttänyt neljäkymmentä vuotta, ja joka pysyy pystyssä itsestään, väitti Laurent." Professori Arne Nevanlinna (s. 1925) on aktiivisesti helsinkiläinen kirjoittaja, kirjailija ja osa-aikainen arkkitehti, passiivisesti professori, tekniikan lisensiaatti, sotaveteraani ja eläkeläinen. Marie on hänen yhdeksäs teoksensa ja ensimmäinen kaunokirjallinen romaaninsa.