Vanhan testamentin Jobin kirjassa esitellään Saatana Jumalan poikana, joka saapuu Jumalan vastaistuimen eteen. Saatana kinuaa Jumalalta luvan piinata Jobia. Hän väittää, että Jobin harras usko Jumalaan perustuu vain siihen, että Jumala on antanut hänelle yllin kyllin maallista hyvää. "Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!" Jumala antaa Jobin Saatanan runneltavaksi. Hän kieltää Saatanaa riistämästä Jobin henkeä, mutta kaiken muun Job menettää: omaisuutensa, jokaisen lapsensa ja terveytensä. Jumala kohtelee uskollista palvelijaansa Jobia kaltoin kuin myöhemmin poikaansa Jeesusta, jonka hän uhraa ja hylkää kesken raskaimman kärsimyksen. Uuden testamentin järkyttävimpiä kohtia on Jeesuksen huuto ristillä: "Eli, Eli, lama sabaktani! Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Jeesuksen tavoin Job kantaa yksin tuskansa, mutta Jumalaa hän ei suostu kiroamaan. Hän repäisee viittansa, ajaa päänsä paljaaksi, kumartuu maahan ja lausuu: "Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!" Job istuu kaiken menettäneenä jätekasalla, kaapii paiseiden runtelemaa ruumistaan ruukunpalalla ja purkaa tuskaansa. Jobin ystävät Elifas, Bildad, Sofar ja Elihu rientävät pitkien matkojen takaa lohduttamaan häntä. Job ei heidän lohdutuksiaan huoli. Hän ei jaksa kuunnella heidän teologisia selityksiään. Selittäjät kuvittelevat, että kärsimyksen olemassaolo on ongelma, jonka ihmisjärki kykenee ratkaisemaan. He eivät ymmärrä, että kärsimys on jumalallinen salaisuus, jonka edessä voi vain nöyrtyä.