Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

Kirja on jokaisen lastensuojelutyössä työskentelevän käsikirja, jossa on pyritty löytämään ja käsittelemään käytännön työssä esiin tulevia ongelmia. Kirjassa käydään systemaattisesti läpi kaikki 1.1.2008 voimaan tulevan uuden lain pykälät. Kirja sisältää mm. uudistetun huostaanottomenettelyn kuvauksen, lapsen edun selvittämiseen ja lapsen kuulemiseen liittyvät näkökohdat ja laajan esittelyn rajoitustoimenpiteitten käytöstä. Kirjassa on käsitelty myös asiakkaan ja lapsen oikeusturvan toteuttamiseen liittyviä säännöksiä sekä tarpeellisin osin mm. sosiaalihuollon asiakaslain, hallintolain ja julkisuuslain säännöksiä. Kirjasta hyötyvät niin kunnan lastensuojelutyöntekijät, muut viranomaiset kuin yksityiset lastensuojelua järjestävät palveluntuottajatkin. Kirja soveltuu myös ammatilliseen ja yliopisto-opiskeluun kurssikirjaksi. Tapio Räty on toiminut Helsingin sosiaaliviraston lakimiehenä vuodesta 1986 alkaen. Hän on työskennellyt myös Kuntaliitossa ja Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa sekä osallistunut STM:ssä eri lakien valmisteluun, viimeksi uuden lastensuojelulain uudistustyöhön ja säännösvalmisteluun. Hän myös opettaa Helsingin yliopistossa ja on julkaissut lukuisia artikkeleita sosiaalihuollon lainsäädännön soveltamisesta ja kirjoja mm. vammaispalvelulain soveltamisesta ja julkisuuslain kysymyksistä.

Uusi lastensuojelulaki

66,90 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.