On 1950-luvun ensimmäinen talvi. Virosta tehdään neuvostomaata, maaseutua kollektivisoidaan: kylät tyhjenevät, talot autioituvat, ihmiset menevät työhön kaukaisiin kolhooseihin. Maailma rakentuu uudenlaiseksi: uusi valta, uusi järjestys, uusi tekniikka voittaa alaa. Uuden ja vanhan maailman rajalla on pieni tyttö, viisivuotias, joka rakentaa niiden aineksista omaa maailmaansa, muovaa hahmoa omalle elämälleen. Vanhaa aikaa on isoäiti, virsiä laulava, joka on suoraan Raamatun kertomuksesta, sekä autiot talot, jännittävien tavaroiden ja ihmiskohtaloiden tyyssijat. Isä tuo tullessaan uuden ajan -moottoripyörän, kameran, radion. Ja lapsen ajatukset kurottavat kauas tulevaisuuteen, aikojen halki. Rakentaessaan maailmaansa ympäristön moninaisista aineksista hän tuntee jo, että hänen tehtävänsä on myös kertoa siitä kaikesta muille, toimia aikansa tulkkina. "Puristin silmät kiinni, kädet nyrkkiin, painoin jalat lujasti maahan ja halusin kaikesta sielustani, etten olisi ihminen vaan radioakku, musta ja neliskanttinen salainen voimanlähde, joka sieppaa kiinni ja muuttaa kuultaviksi kaikki ilmassa sinkoilevat hihkaisut ja karjahdukset."