Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Joutsenvirta, Talous kasvun jälkeen

    Joutsenvirta, Talous kasvun jälkeen

    35,00 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Aikamme suuret ongelmat kuten ilmastonmuutos, eriarvoisuuden lisääntyminen ja työelämän koveneminen ovat kehittyneet yhteiskunnissa, joissa kansantuotteen kasvu on ollut ykköstavoite. Nyt talouden vauhti on hiipunut, eikä paluuta vahvaan nousukauteen ole näköpiirissä. Puhe kasvun jälkeiseen aikakauteen siirtymisestä on lisääntynyt, mutta hyvinvoinnin järjestäminen tällaisessa taloudessa on vielä hahmottelematta. Talous kasvun jälkeen kertoo, miten ja miksi kasvuajattelusta kannattaa siirtyä ekologisesti kestävään ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseen talouteen. Kirja haastaa kasvuun perustuvan hyvinvointimallin ja tuo esiin laajan näkökulman talouteen sekä uusimpia ratkaisuehdotuksia aikamme ongelmiin, kuten työn järjestämiseen, rahajärjestelmän sääntelyyn ja energiantuotantoon. Nykyisistä ajattelutavoista vapautuminen on kirjoittajien mukaan paitsi mahdollista myös hyvinvointia edistävää. Teos on hyödyllistä luettavaa niille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan kestäviä ratkaisuja talouden ja yhteiskunnan järjestämiselle ja haluavat tutustua vallitsevien ajatusmallien vaihtoehtoihin. Se on toivoa luova tarina orastavasta kasvuttomasta taloudesta, joka on täynnä mahdollisuuksia nykyistä parempaan elämään.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789524953849
    Paino (kg)
    0.482
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.