Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

Tässä kokoomateoksessa on tutkittu Suomen yksityisen sektorin työeläkejärjestelmää ja sen rahoitusriskien hallintaa käyttämällä matemaattisia menetelmiä. Tutkimus on toteutettu sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa hankkeessa 2005-2007. Hankkeen päätuloksiin kuuluu stokastinen malli TyEL-laitoksen kassavirroille, vastuuvelalle ja sijoitustuotoille pitkällä aikavälillä. Mallin avulla voidaan tutkia esimerkiksi eri sijoitusstrategioiden vaikutuksia vakavaraisuuteen, asiakaspalautuksiin ja TyEL-maksuun. Malli huomioi epävarmuudet sekä sijoitustuotoissa että vakuutustoiminnan kassavirroissa ja vastuuvelassa. Tämä on tiettävästi ensimmäinen julkinen malli eläkelaitoksen rahoitusriskien hallintaan. Kehitetyllä stokastisella mallilla arvioitiin vuoden 2007 sijoitusuudistuksen vaikutuksia. Laskelmien perusteella vuoden 2034 TyEL-maksun mediaani alenee uudistuksen myötä noin 29%:sta noin 27%:in. Maksun kehitykseen liittyy kuitenkin huomattavaa epävarmuutta. Esimerkiksi osakkeiden osuutta lisäämällä saatetaan päästä vieläkin alempaan keskimääräiseen TyEL-maksuun, mutta samalla eläkelaitosten konkurssitodennäköisyys kasvaa. Lisäksi havaittiin, että laskuperustekoron noston rajoittaminen alle tietyn tason kasvattaa huomattavan suurten asiakaspalautusten todennäköisyyttä. Hankkeessa tutkittiin myös sijoitusstrategian merkitystä eläkelaitoksen pitkän aikavälin rahoituksen riskeihin. Yksinkertaisella numeerisella optimoinnilla on mahdollista löytää strategioita, joilla saavutetaan selkeästi korkeammat vakavaraisuusasteet pienemmillä riskitasoilla kuin yleisesti eläkelaitosten riskianalyyseissä käytetyillä yksinkertaisilla päätössäännöillä. Hankkeen aikana eläkejärjestelmästä löydettiin myös monia piirteitä, jotka vaikeuttavat olennaisesti eläkelaitosten strategista riskien hallintaa. Esimerkiksi uudistettu vakavaraisuusraja saattaa tietyissä tilanteissa kannustaa epärationaaliseen sijoituskäyttäytymiseen. Toisen vakavan ongelman aiheuttaa laskuperustekoron kaava, joka riippuu koko järjestelmän keskimääräisestä vakavaraisuusasteesta. Tämä saattaa johtaa monimutkaiseen tilanteeseen, jossa eläkkeiden maksamisen sijaan yksittäisen eläkelaitoksen päähuomio kohdistuu toissijaiseen peliteoreettiseen ongelmaan.

Työeläkkeiden rahoitus ja sen riskien hallinta

35,95 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.