Jo esikoisromaanissaan Enkelimies (2006) Marja Liisa-Heino osoitti löytäneensä oman maaperänsä rikollispiirien impulsiivisesta mutta rehellisen tavoitteellisesta maailmasta. Heinon dekkariparodia potkii selvästikin rakkaudesta. Suomen suuntaan kyydittää keski-ikäistä Krasaa itärajan taakse ja takaisin. Edes vuosien vankileirikokemukset saati Gorbatšov eivät ole onnistuneet kitkemään entisen KGBupseerin epäluuloa Länttä kohtaan. Krasa matkustaa Pietarista Suomeen etsimään kadonnutta isäänsä. Mutta suomalaiset eivät enää kiipeile toistensa ylitse päästäkseen Krasan seuraan istumaan. Vanha Supon tuttavuus haistaa tilaisuuden, ja ihan pientä palvelusta vastaan kyseenalaista apuaan tarjoaa myös isän vaarallinen lapsuudenystävä. Kovia otteita ei kaihdeta, kun panoksena on tieto siitä, minkä arvoinen isä on pelin molemmille osapuolille. Marja-Liisa Heinon tekstissä kättä lyövät kielellinen leikkimieli ja jäljittelemätön kuiva huumorintaju. Krasan mieleen astuva lukija kohtaa tahraisen oven ja nuhjuisen ovimaton, mutta astuu peremmälle luottaen, että Krasa vain leikkii vaikeasti tavoiteltavaa.