Koulun eteiseen alkaa saapua vieraita ihmisiä, mutta tunnistaminen alkaa välittömästi: Ai sinähän se olet. Ja Helmikö se on? Onko tuo Herbert, ja panta kaulassa! No miksei, pappi kun on. Ja Norma tietysti, tarmokas kokoonkutsuja. Juhlitaan 65 vuotta sitten saatuja päästötodistuksia. Taannoiset pojanvintiöt ovat harvahiuksisia papparaisia ja tytöt voihkivat polviensa kipeyttä. Sitten kokoonkutsuja kilistää kupin reunaa ja nostaa katsottavaksi kuvan, jossa näkyy komea rakennus. - Tämä on unelmien talo, Norma sanoo, huoneita vaikka kymmenelle. Hän kertoo ostaneensa talon eikä unohda mainita, että rahaa on kulunut. Nyt hän tarjoaa asuinkumppanuutta vanhoille koulutovereilleen. - Ystävyyden talo, Norma sanoo, - Rauhamäki. Eikö olekin sopiva nimi? Kiusaantuminen leviää huoneeseen kuin sumu. Kiinnostusta alkaa kuitenkin ilmetä, ja Rauhamäkeen muuttavat Kielo, joka on jonkinlainen kirjailija, kuvia tekevä Helmi ja Herbert, poikamiespappi. Mitään rauhan tyyssijaa talosta ei tietystikään muodostu. Jo muuttopäivänä otetaan yhteen, kun keittäjä on tuonut mukanaan kissan, Yöntähden, ja Helmillä on käsissään lintuhäkki. Norma on tiukkana: eläimistä ei ollut puhetta! Keittäjä uhkaa lähteä heti. Mutta syitä on muitakin; hän tunnistaa papin hahmosta kuikelon, jonka tunsi kauan sitten, nuorena. Yöntähti on rakastetun kirjailijan hirtehinen kuvaus vanhuudesta ja luovuuden loppumisesta.