Venäjän vallankumous oli sata vuotta kestänyt kehityskulku, eikä vain 1917 lähivuosiin kytkeytyvä tapahtumasarja. Ajanjakso sai alkunsa vuoden 1891 nälänhädästä ja päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991. Ajan kuluessa vallankumous sai uusia sävyjä, mutta ideologiset perusajatukset pysyivät kuitenkin samana. Orlando Figesin teos seuraa kolmea sukupolvea: Leniniä ja bolsevikkeja, jotka valoivat perustukset sosialistiselle tuhoa ja uudista -toimintamallille; stalinistista sukupolvea, joka loi kestävän sosialistisen hallinnon ja lujitti koneistoaan voittamalla toisen maailmansodan, sekä vuoden 1956 sukupolvea, joka halusi ”saada vallankumouksen toimimaan” tilanteessa, jossa kansa oli tyytymätön ja valtio taloudellisessa ahdingossa. Aivan Neuvostoliiton hajoamiseen saakka sen johtajat luulivat toteuttavansa Leninin käynnistämää vallankumousta. Vallankumouksen Venäjä 1891-1991 murtaa historiantutkimuksen tutut kaavat ja laajentaa käsitystämme vallankumouksen luonteesta.