Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

Kello ja kalenteri ovat arkisia apuvälineitä, joilla tunnit ja viikonpäivät pysyvät järjestyksessä. Aika on tehnyt pitkän ja monipolvisen seikkailun päätyäkseen puhelimeemme juuri sellaisena kuin näyttö nyt osoittaa. PALJONKO ON AIKAA? esittelee Euroopan, Aasian, Lähi-idän ja Amerikan mantereen vanhojen kulttuurien aikakäsityksiä, myyttisiä uskomuksia ja erikoisia persoonallisuuksia. Kirja kertoo myös siitä, kuinka kellot muuttivat maailmaa. Ajan mittaaminen kertoo ihmisen kekseliäisyydestä ja myös pyrkimyksestä hallita kohtaloaan kellon ja kalenterien avulla. Aika on mitattavissa, mutta se on myös sopimus, jota noudatamme, jotta junat kulkisivat täsmällisesti ja osaisimme viettää syntymäpäiväämme oikeaan aikaan. Vaikka tunnit ja minuutit liikkuvat kellojen ruuduilla, emme voi napata ohi kiitävistä sekunneista kiinni. Aika etenee vääjäämättä Nyt-hetkestä seuraavaan. Vai eteneekö? Kirjoittaja on Aasian taiteisiin ja uskontoihin erikoistunut taidehistorioitsija ja kulttuuriantropologi FT Irene Wai Lwin Moe. Taidegraafikko Tuula Moilasen humoristiset manga-piirrokset tarjoavat lukijalle nokkelia visuaalisia ratkaisuja ajan käsitteiden ymmärtämiseen. Runsas kuvitus.

Wai Lwin Moe, Paljonko on Aikaa? - Tietokirja ajasta, ajanlaskusta ja ajattomuudesta

24,95 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

  • Ilmainen palautus 30 päivää
  • Ilmainen toimitus Postin nouto­pisteeseen yli 100 € ostoksille.
  • Asiakasomistajalle Bonusta jopa 5 %.

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.