I osa. Ylimuonio ja Kätkäsuvanto. II osa. Alamuonio, Kihlanki-Tapojärvi, Kangosjärvi ja Järvialue, Ruotsiin jääneet talot. Muonion asutusta yli 400 vuoden ajalta 1600-luvun alusta viime sotia edeltävään aikaan 1930-luvun lopulle järjestelmällisesti selvittävä Olavi ja Pentti Anttilan kirja Muonion asutus I-II on ainutlaatuinen sukellus yhden pitäjän vuosisataiseen asutukseen. Samalla se on perusteellisin esitys Muonioniskan nimellä aiemmin tunnetun seurakunnan varhaisesta historiasta kattaen kaikki kylät sekä niiden asutuksen synnyn ja kehityksen. Talo talolta ja perhe perheeltä kylittäin etenevä selostus pohjautuu perusteellisiin arkistotietoihin Suomesta ja Ruotsista. Monien vain etunimiltä tunnettujen henkilöiden jäljittäminen on edellyttänyt koko Tornionlaakson tietojen jatkuvaa haravointia, sillä pitkistä etäisyyksistä huolimatta aviopuolisot Muonionkin taloihin löytyvät usein jokilaakson eteläisemmistä kylistä Turtola-Pelloa, Ylitorniota ja Alatorniota myöten Väylän molemmilta puolin. Ruotusotilaiden järjestelmä ja koulutus edistää osaltaan liikkumista. Haminan rauhassa 1809 Tornionlaakson pitäjät halkaissut riikinraja jakoi väestöltään yhtenäisen kansan kahteen valtakuntaan, mutta se ei vähentänyt liikkumista eikä avioitumista perinteiseen tapaan. Kirjassa kuvataan myös Ruotsin puolella sijaitsevien Muonion lähikylien asutuksen kehitystä. Kirjan kuvaukset taloista ja ihmisistä päättyvät 1930-luvun lopulle. Se on luonnollinen raja kahdesta syystä. Väestötietojen julkisuutta säätelee sadan vuoden raja, joten sen tuoreempia tietoja ei luotettavasti ole saatavilla. Toisaalta Lapin sota 1944 tuhosi myös Muonionkin rakennuskannan vähäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Sodan jälkeisessä jälleenrakentamisen ajassa kirkonkylä muuttui kaavoituksella nykyaikaiseksi kuntakeskukseksi. Sen pohjana olivat edelleen kylän varhaisimmista asuinpaikoista periytyvät tilojen osat.