Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    Kauppakamari

    Sydänmaanlakka, Johtajan kokonaiskuntoisuus - Haasteena jatkuva uudistuminen

    74,05 €

    Nouto myymälästä

    Ei saatavilla

    Toimitus

    Alk. 4,95 €

    Saatavilla

    Tuotekuvaus

    Kirja on tarkoitettu johtajalle itsensä johtamisen käsikirjaksi antamaan näkökulmia itsetuntemuksen, uudistumisen ja jaksamisen käsittelyyn sekä näiden syvälliseen pohtimiseen. Kaiken johtamisen lähtökohta on itsensä johtaminen. Jos haluaa oppia johtamaan muita, tulee ensin oppia johtamaan itseään. Johtajan on tunnettava itsensä ja omat vahvuutensa ja kehittämiskohteensa. Itsetuntemuksen ja oman tietoisuuden kehittäminen on palkitseva polku jatkuvaan uudistumiseen. Tämä kirja on kirjoitettu kiireiselle (toimitus)johtajalle, joka on tottunut johtamaan muita ja saanut siihen mahdollisesti valmennusta, mutta harvemmin pysähtynyt systemaattisesti pohtimaan, miten hän johtaa itse itseään. Koska johtajan on oltava huippukunnossa pärjätäkseen vaativassa tehtävässään, kirja antaa eväitä niin fyysisen, psyykkisen, emotionaalisen, henkisen, sosiaalinen kuin ammatillisenkin hyvinvoinnin lisäämiseen. Kirja antaa eväitä henkilökohtaiseen kasvuun ja uudistumiseen sekä oman elämän kokonaisvaltaiseen hallintaan. Se antaa vinkkejä siihen, miten kohdata jatkuvan uudistumisen haasteet, oppia huolehtimaan itsestään ja muista sekä elämään mahdollisimman täyspainoista elämää yllätyksellisessä toimintaympäristössä.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789522467676
    Paino (kg)
    0
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

    Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen