Holmaranta, Tuhkan perilliset - Romaani
32,65 €
Huomaa pidempi toimitusaika
Huomaa pidempi toimitusaika
Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.
Toimitettuna
Saatavilla
Nouda myymälästä
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Maailma on loppunut - melkein. Uudessa Valtiossa elämä jatkuu äärimmäisen kontrollin alla. Kyseessä on valtio, jossa Venäjä ja Neuvostoliitto yhdistyvät Suomeen ja Euroopan Unioniin. Katastrofi on hitsannut kovalla liekillä maanosan rajat kiinni. Rautaisen esiripun takana hengissä selvinneet yrittävät selvitä hengissä. Romaanin rujo tunnelma ammentaa koko ajan kuoleman äärellä elävien ihmissielujen likatynnyristä. Kuoleva maailma ja ihmispopulaation itsekäs murha muodostavat trillerille kehyksen, jonka sisälle kirjailija maalaa suuryrityksen johtajan väkivaltaisen kuoleman ja sarjamurhamysteerin. Äärimmäisissä olosuhteissa tehdään ennennäkemättömiä rikoksia tieteen ja selviytymisen nimissä. Ihminen on zoon logon echon, ajatteluun kykenevä eläin, ja vanhat moraalisäännöt ovat muuttuneet tuhkaksi sodan jälkeisten tulipalojen myötä. Kaikki hyvyyteen viittaava on ensisijaisesti lavastetta, jolla henkiin jääneille luodaan valheellinen tunne turvallisuudesta. Kirjailija on tarkoituksellisesti luonut maailman ilman kauneutta eikä toivoakaan juuri tarjoilla. Tyyliä voi kutsua kyberpunkiksi, jossa tiede yhdistyy ihmisen vastenmielisimpiin piirteisiin. Romaanin tarjoilema maailmanloppu ei koske vain ihmistä vaan myös koko elonkehää. Ihmiskunnan teoilla ja tekemättä jättämisillä on synkät seurauksensa. Tuhkan perilliset ei ole pelkästään postapokalyptinen dekkari ja dystopia. Se on nykyhetkeen ja huomiseen sijoittuva kaunistelematon näky siitä, mitä Euroopassa ja Suomessa voi tapahtua ja osittain jo tapahtuu juuri nyt. Heikki Holmaranta on kirjoittanut tyylikkään ja tylyn dystopian, jossa on paljon samaa kuin Cormac McCarthyn romaaneissa. Heikki Holmaranta on kotoisin Turusta. Hän on syntynyt ja asuu nykyäänkin puolisen kilometriä Aurajoen tällä puolen. Holmaranta on kauppatieteiden maisteri, "bardi ilman lauluääntä tai yleisöä" sekä freelancetoimittaja, joka on kirjoittanut nälkäpalkalla varsinkin rockmusiikista erinäisiin aviiseihin. Miksi? "Koska rakastan musiikkia, jonka saattaa havaita myös muutamista esikoisromaanini Tuhkan perilliset viittauksista." Hänen kirjalliset esikuvansa ovat Mika Waltari, Ray Bradbury sekä Raymond Chandler, joista ensimmäisen vaikutusta ei tekstistä havaitse suurennuslasillakaan. Kahden jälkimmäisen mestarin mystisen, vanhan musteenjäljen hajun tarkka lukija saattaa juuri ja juuri aavistaa. Muista esikuvista on mainittava Messi.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789527344606
- Paino (kg)
- 0.3
- Pakkauskoko
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.