Luottamushenkilön käsikirja 2021
105,10 €
Toimitettuna
Ei saatavilla
Nouda myymälästä
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Kuntien rooli ja tehtävät vaativat seuraavalla valtuustokaudella 2021-2025 päätöksiä ja toimenpiteitä. Tilanne supistuvan talouden olosuhteissa ei ole kiitollinen päättäjille, sillä ”aiempaan normaaliin” verrattuna ”uusi normaali” vaatii täysin uudenlaista ajattelua ja ennakkoluulotonta päätöksentekokykyä. Läsnä on vaikeasti ennakoitava koronaviruksen tuoma epävarmuustekijä, jonka vaikutukset heijastuvat lähes kaikkiin kuntien toiminnan osa-alueisiin: sosiaali- ja terveydenhuoltoon, kuntalaisten toimeentuloon, opetukseen, elinkeinotoimintaan, talouden hallintaan jne. Koronan kaltaiset ulkoiset kriisit koettelevat kuntienkin toimintaa aika ajoin. Puoli vuosisataa sitten maailmanlaajuinen energiakriisi heijastui kuntatasolle saakka. Vuoden 1974 kunta-alan lehden pääkirjoituksessa todettiin, että olemme siinä tilanteessa, jossa kaikki laskelmat on tehtävä uudelleen. Energiakriisin ohella meillä on omat kotoperäiset ongelmamme. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole voittamattomia, jos meillä on malttia ja harkintaa ratkaista ne kokonaisetua silmällä pitäen, todettiin kirjoituksessa. Historiasta tiedämme, että tässä onnistuttiin. 1970-luku merkitsi kunnissa mittavaa kehitystä, uudistuksia ja eteenpäin menoa. Samat edellä siteeratut ohjeet voisivat sopia tämänkin kriisin voittamiseen. Arkipäiväisten kysymysten ja ongelmien ratkaisemisen ohella luottamushenkilöt joutuvat myös pohtimaan kunnan olemusta, toiminnan oikeudellista perustaa, kunnan ja valtion roolien yhteensovittamista, poliittisen ja operatiivisen johtamisen kysymyksiä ja kuntaorganisaation uudistamista. Eli tulevan valtuustokauden aikana pitäisi kyetä ratkaisemaan monia makrotason kysymyksiä. Kuntien luottamushenkilöiksi on tulossa suuri joukko nuoremman sukupolven päättäjiä, ja he joutuvat kohtaamaan täysin uudenlaisen kuntia koskevan reaalimaailman. Heitä tulevat ympäröimään olosuhteet, jotka eivät valtion tai maanosien tasollakaan ole ennustettavissa. Kuntalaisten odotukset mikrotasolla ovat kuitenkin samat - kunnan odotetaan tarjoavan hoivaa ja terveydenhoitoa, opetusta, infrastruktuuria, kulttuuri- ja sivistyspalveluja entiseen tapaan. Miten sovittaa nämä odotukset lähivuosien taloudellisiin raameihin. Kunnan palvelutehtävä on yleensä kuntia koskevassa keskustelussa pääroolissa. Se ei kuitenkaan saisi jättää varjoon muuta kunnan merkitystä. Kunta on nimittäin - ja sen tulee olla - poliittisesti, taloudellisesti ja oikeudellisesti itsehallinnollinen yhteisö. Amerikkalainen sanonta ”All politics is local” - politiikka on aina paikallista - kuvaa hyvin paikallistason merkitystä, ja näin erityisesti Suomessa. Tästä on johdettavissa kunnan luottamushenkilön toiminnalle kolme erilaista roolia: edustaja, päättäjä ja poliitikko. Hän edustaa edustuksellisen demokratian periaatteen mukaisesti kunnan asukkaita kunnan organisaatiossa. Mutta hän on myös päättäjä, keskeisten ratkaisujen tekijä. Poliitikkorooli tuo hänelle myös vastuun siirtää yhteiskunnallisen näkemyksensä ja taustatukijoidensa tavoitteita kunnan toiminnan sisältöön. Luottamushenkilön käsikirja on saanut vakiintuneen aseman kulloinkin vaalikausien alussa julkaistuna tietopakettina. Nyt valmisteilla oleva käsikirja on jo järjestyksessään viides. Käsikirja tarjoaa monipuolisen kattauksen kunta-asioiden kirjosta. Teoksen kirjoittajat ovat aihepiirin asiantuntijoita sekä tutkimuksen että käytännön piiristä. Toivomme, että kirjan artikkelit osaltaan edesauttavat luottamushenkilöitä selviytymään yhä monimutkaisemmaksi muuttuneesta paikallistason tehtävien hoidosta.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789916403860
- Paino (kg)
- 0
- Pakkauskoko
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.