Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
    1. Lahtinen, Elämää 1950-luvun Turussa

    Lahtinen, Elämää 1950-luvun Turussa

    40,20 €

    Toimitettuna

    alk. 4,95 €

    Saatavilla

    Nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Mitä tulee mieleen 1950-luvusta? Ainakin olympialaiset ja Armi Kuusela sekä kellohameet, lättähatut, Brylcreem ja rock'n'roll. Kaikki nämä ajan ilmiöt olivat tuttuja myös Turussa. Suuret ikäluokat tulivat 1950-luvulla kouluikään, ja nuorisokulttuurin nousu hämmensi vanhempia. Turkua purettiin ja rakennettiin kiivaaseen tahtiin, joten yhä useampi pääsi muuttamaan mukavuuksilla varustettuun kerrostaloasuntoon. Sodan jälkeisen pula-ajan jäädessä taakse kotiin voitiin hankkia monenlaisia uutuuksia kuten jääkaappi tai jopa televisio. Elämää 1950-luvun Turussa kertoo kaupungin elämänmenosta selkeästi vuosi vuodelta. Se esittelee arjen tapahtumia kotona ja työelämässä, katukuvan nopeaa muuttumista sekä nuorison elämää baareineen, mopedeineen ja elokuvineen. Kirja sisältää myös paljon ennen julkaisematon kuva-aineistoa turkulaisista arkistoista ja kotialbumeista. Tietokirjailija, dosentti Rauno Lahtinen on kirjoittanut kymmeniä teoksia Turun historiasta.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789524834285
    Paino (kg)
    0.894
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

    Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen