Hämäläinen, Alistettu Ateena - Kirjoituksia kreikkalaisista
35,55 €
Huomaa pidempi toimitusaika
Huomaa pidempi toimitusaika
Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.
Toimitettuna
Saatavilla
Nouda myymälästä
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Ei ole toista kansaa, joka olisi synnyttänyt kaikkialla tunnettuja tarinoita ja myyttejä yhtä paljon kuin kreikkalaiset. Läntinen sivilisaatio rakentuu yhä niin vahvasti helleenien antiikin aikaiseen ajatteluun, että monet päivittäin käyttämistämme sanoistakin ovat kreikkaa. Paradoksi onkin, että Kreikka on ollut miltei koko olemassaolonsa ajan muiden alistama maa ja sen kansalaiset usein ylenkatsottuja toisen luokan eurooppalaisia. Myös sana paradoksi on kreikkaa. Kreikka on haudattujen haaveiden maa. Vuosisatojen ajan se on vaalinut jaloja ihanteita ja toiveita paremmasta huomisesta. Kerta toisensa jälkeen ovat kansan erehdykset (hamartia) ja kärsimykset (pathos) kuitenkin romahduttaneet unelmat onnesta kuin kreikkalaisessa tragediassa. Aivan kuin maa olisi myös historiansa vanki. Kreikkalaiset ovat oman tarunsa Sisyfos, jonka on aloitettava työnsä alusta kerta toisensa jälkeen. Ensin heidän piti todistaa olleensa euromailta saatujen apupakettien arvoisia, sitten koronapandemia sysäsi kansan jälleen ahdinkoon. Mutta pahemmastakin jamasta he ovat selvinneet, muistuttaa toimittaja Reijo Hämäläinen kirjansa tarinoissa. Alistettu Ateena on kokeneen kirjoittajan luotaus Kreikan historiaan, joka on läsnä myös nykypäivänä. Kirjan puheenvuorojen ja kuvien avulla matkailijalle avautuu uusia näkökulmia kohteeseen.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789523551459
- Paino (kg)
- 0.508
- Pakkauskoko
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.