Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    1. Metsäkoulu

      Metsäkoulu

      26,00 €

      Toimitus

      Ei saatavilla

      Nouto myymälästä

      Ei saatavilla

      Tuotekuvaus

      Metsäkoulu on käsikirja metsistä ja niiden hoidosta. Jokaisen metsänomistajan perusteos etenee metsänhoidon perusteista ja kasvupaikkaluokittelusta metsätilan omistajanvaihdoksiin ja metsäverotukseen. Työmuodot esitetään havainnollisesti. Käytännönläheistä kirjaa on helppo lukea luku luvulta tarpeen mukaan. Asiahakemisto ja sanasto helpottavat käyttöä. Kirjan avulla syntyy hyvä käsitys esimerkiksi seuraavista aiheista: metsänuudistaminen, taimikonhoito, suometsien hoito, jatkuva kasvatus, metsätuhot, metsäsuunnitelma, puukauppa, organisaatiot ja palveluntarjoajat ja raivaus- ja moottorisahan käyttö. Metsätalouden kannattavuutta, metsätilan omistajanvaihdosta ja verotusta käsittelevät luvut auttavat lukijaa tekemään oikeita käytännön ratkaisuja. Kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita. Metsäkoulu käy perustietojen hankkimiseen tai muistin virkistämiseen ja hakuteokseksi. Teos on suunnattu etenkin tiedonhaluisille metsänomistajille sekä metsäalan perusopintoihin.

      Ominaisuudet

      Tuotekoodi
      9789523381094
      Paino (kg)
      1.093
      Pakkauskoko
      1 kpl
      Valmistusmaa
      Suomi

      Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

      Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

      Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen