Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Viljo Sallinen, Olin Varangi

    Viljo Sallinen, Olin Varangi

    28,80 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Kirja on fiktiivinen kertomus suomalaisten heimojen miesten palvelusta itä-Rooman keisarin Varjagikaartissa. Kun tuntee suomalaisen uutta etsivän kansanluonteen, on vaikea uskoa että täällä olisi katsottu sivusta kun naapurit ohittavat rannikkomme ja tuovat tänne himoittuja tavaroita kaukomailta. Skandinaaviset Historian tuntijat pitävät nykyään mahdottomana että ilman suomalaisten heimojen myötävaikutusta Viikinkien matkat olisivat olleet mahdollisia. Bysanttilaisuudella on ollut huono kaiku Läntisessä Euroopassa. Historian tutkimus on kuitenkin alkanut suhtautua tämän Itäisen- Rooman valtion toimintaan neutraalimmin. On todettu että mikään valtio ei voi rappeutua tuhatta vuotta. Bysantilla kuten kaikilla suurilla sivilisaatioilla oli omat nousu- ja laskukautensa. Byrokratia oli johdonmukaista ja toimivaa. Armeija oli ajanmukainen ja hyvin johdettu. Bysantti toimi aikana jolloin sodat olivat vielä raaempia kuin nykyään. Historian tutkimus on viimeinkin alkanut tehdä oikeutta Bysantin sivistykselle ja valtiomiestaidoille. Ennen turkkilaisten Konstantinopolin valloitusta kreikkalaisia oppineita oli siirtynyt Euroopan yliopistoihin. He olivat merkittävässä roolissa renessanssin muodostumisessa erääksi eurooppalaisen sivistyksen suunnannäyttäjäksi. Tämä oikein ajoitettu oppineitten lähtö esti kaikkia joutumasta Mehmet II lihamyllyyn. Hän säästi historioitsijat mutta teloitutti filosofit. Historian tapahtumia ei voida muuttaa, ne voidaan kertoa kuitenkin eri painotuksin ja kullekin vallanpitäjälle sopivaan muotoon. Kerrotaan Mehmet II katuneen sitä että hän antoi joukoilleen vapaan kolmen päivän ryöstöoikeuden valloitetussa kaupungissa. Hän näki ryöstöjen tuhot ja yritti parhaansa mukaan saada kaupunkiin talouden ja elinkeinoelämän edustajia. Jo hänen kuollessaan uudelleen nimetyssä Istambulin kaupungissa oli 80 tuhatta asukasta. Varjagi kirjalla olen pyrkinyt tuomaan esille taantuvan imperiumin ja kuinka tätä vanhasta valtiosta nakerretaan palasia joka suunnasta. Samalla tuomaan esille sen ajan taisteluitten raakuuden, joita eivät mitkään kansainväliset sopimukset pitäneet aisoissa. Jo olemassaolollaan Bysantti mahdollisti Läntisen Euroopan kehityksen. Jos Bysantti ei olisi seissut heikkenevänä tulppanakin itäisten kansojen ja uskontojen rynnistyksen edessä. Tuskin Eurooppaa nykymuodossaan olisi.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789529465095
    Paino (kg)
    0.544
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.