Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    1. Jemisin, Kaupunki joksi tulimme

      Jemisin, Kaupunki joksi tulimme

      27,30 €

      Toimitus

      Alk. 4,95 €

      Saatavilla

      Nouto myymälästä

      Ei saatavilla

      Tuotekuvaus

      Hugo-palkitun N. K. Jemisinin urbaani fantasiasatu aikuisille Manhattanilainen yliopisto-opiskelija jää pois junasta, eikä muista, kuka hän on tai mistä hän on kotoisin. Sen sijaan hän tuntee kaupungin sykkeen sisällään, näkee sen historian kautta aikojen ja tuntee sen voiman. Samaan aikaan myös neljä muuta kaupunkilaista kokevat samoin. Jokaisella kaupungilla on sielu. Jotkut sieluista ovat yhtä vanhoja kuin myytit, jotkut taas yhtä uusia ja tuhoisia kuin kurittomat lapset. Jokaisella kaupungilla on myös oma pimeä puolensa. Pystyykö New York pelastumaan, kun viisi sen asukasta pyrkivät tekemään kaikkensa tuhon pysäyttämiseksi? N. K. Jemisin on New York Timesin mukaan sukupolvensa ansiokkain scifi- ja fantasiakirjailija. Hän on saanut lukuisia palkintoja sekä MacArthur ”Genius” Fellowshipin poikkeuksellisesta lahjakkuudesta omalla alallaan. Tuottelias Jemisin asuu Brooklynissa seuranaan kissansa King Ozzymandias.

      Ominaisuudet

      Tuotekoodi
      9789518876635
      Paino (kg)
      0.582
      Pakkauskoko
      1 kpl
      Valmistusmaa
      Suomi

      Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

      Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

      Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen