Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    Tammi

    Hemmilä, Vastamelu

    37,05 €

    Nouto myymälästä

    Ei saatavilla

    Toimitus

    Alk. 4,95 €

    Saatavilla

    Tuotekuvaus

    Aikalaisromaani 2020-luvun Helsingistä. ”Kuinka perverssiä olisi ryhtyä suhteeseen vain siksi että yksinolo tuntui sen jälkeen niin paljon paremmalta?” Juhani on päättänyt jäädä eläkkeelle ennen 40-vuotissyntymäpäiväänsä, eikä hänellä ole aikaa ihmissuhteille. Hän on tajunnut, että ihmisiin on parasta suhtautua kuten asiakkaisiin: antaa heidän olla oikeassa ja jatkaa sitten matkaansa. Mutta kun hän kesäisenä aamuna tapaa mökkirannasta Vilman, hän ymmärtää joutuneensa tekemisiin vaativan asiakkaan kanssa. Vastamelu on kertomus satunnaisista kohtaamisista, loputtomista vaihtoehdoista ja siitä, kuinka vaikeaa on löytää ihminen, joka on sovitettavissa edes jollain tapaa siihen mielikuvaan, jonka omasta elämästään on rakentanut. Anssi Hemmilä (s. 1983) on syntynyt Lahdessa, opiskellut kirjallisuudentutkimusta Joensuussa ja Ateenassa ja elää nykyisin Helsingissä. Vastamelu on hänen toinen romaaninsa.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789520458560
    Paino (kg)
    0.402
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

    Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen