Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Varis, Rukous Raamattu Rakkaus - Sydämen puhetta osa 1

    Varis, Rukous Raamattu Rakkaus - Sydämen puhetta osa 1

    25,90 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Muutaman vuosikymmenen ajalta eletyn elämän tarinoita. Kirjoittaminen on ollut minulle apu, yksi selviytymiskeino, kun elämä on ollut haasteellista. Jo pienestä tytöstä asti olen rukoillut Isä meidän- rukousta. Ymmärrys rukouksen sisältöön on kasvanut vuosien varrella kuin myös uskoni vahvistunut. On niin turvallista matkata Jeesuksen kanssa, luottaen Hänen johdatukseensa. Kirjani nimi RUKOUS RAAMATTU RAKKAUS kertoo suoraan sisällöstä. Joskus huokaisukin on rukousta, mikä kuullaan taivaallisissa, mutta useinmiten tarvitsemme sanoja. Tarinat ovat kuin rukouksia, puhetta Taivaan Isälle. Uskon, että moni voi samaistua niihin ja saada apua itselleen. Tarvitsemme rinnalla kulkijoita, kuuntelijoita, kun on tarve purkaa sydäntä sitä sisintä. Matkanteko on välillä yllätyksellistä. Tähän maailman aikaan tarvitsemme erityisesti TOIVOA tulevaisuuteen, ilolla höystettynä. Kirjani on kuvitettu läheisteni valokuvilla. Kuvat kertovat omaa tarinaansa ja ne ovat aika villisti sekaan soviteltu. Jeesus sanoi maan päällä ollessaan usean kerran; "Älkää peljätkö." Raamattu kertoo meille paljon asioita mitä on tullakseen. Ihanaa on myös se, että saamme näkymää; millainen Isä Jumala, Luojamme meillä on. Olemme matkalla kotiin, sinne taivaallisiin. Sitten, kun on aika. Kuten lastenlaulussa lauletaan; "Rukous on silta luokse Jumalan". Suosittelen lämpimästi rukousta ja Raamatun lukua.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789528022190
    Paino (kg)
    0.312
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.