Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva

    Lindblom, Tapaustutkimus: Ari Laivola - Kun maa katosi alta

    56,20 €

    Nouto myymälästä

    Ei saatavilla

    Toimitus

    Alk. 4,95 €

    Saatavilla

    Tuotekuvaus

    Hämeenlinnalaisen yrittäjän Ari Laivolan oikeustaistelusta vakavien ympäristörikossyytteiden keskellä julkaistaan joulukuussa kirja. Tomi Lindblomin kirjoittama Tapaustutkimus: Ari Laivola - Kun maa katosi alta -niminen teos kertoo, kuinka Laivola ja hänen maanrakennusalan yrityksensä joutuivat mittavan ilmiannon kohteeksi, joka johti vuosia kestäneeseen oikeuskäsittelyyn ja lopulta hänen menestyneen yrityksensä konkurssiin. Tuohon aikaan Janakkalassa asunutta Laivolaa ja hänen yhtiötään syytettiin mitä moninaisimmista ympäristörikoksista ja häneltä vaadittiin miljoonien eurojen korvauksia. Loppujen lopuksi valtaosa syytteistä kaatui yhtä lailla kuin jättimäisten korvausten maksaminen. Kirja kertoo siitä, kuinka vaikeista tilanteista voi selvitä sisukkuuden ja kanssaihmisten tuen avulla. Samalla tämä kirja on kertomus autourheilijasta, kuntapoliitikosta, järjestövaikuttajasta, monialayrittäjästä, maanviljelijästä, aviopuolisosta ja perheenisästä.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789526980720
    Paino (kg)
    0.532
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

    Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen