Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    1. Pelkonen, Tuohelan kylän väki

      Pelkonen, Tuohelan kylän väki

      35,15 €

      Toimitus

      Alk. 4,95 €

      Saatavilla

      Nouto myymälästä

      Ei saatavilla

      Tuotekuvaus

      Arkkiatri Risto Pelkonen hurmaayleisönsä kansantaiteilijan roolissa.Rakastettu ja kunnioitettu terveysasiantuntijaon harrastuksekseenluonut kokonaisen miniatyyrimaailman, Tuohelankylän. Se koostuu pikkuruisista kaarnahahmoista, jotka alun perin oli tarkoitettu ilahduttamaanlapsenlapsia. Vuosien saatossa hahmot ovat saaneethenkilöllisyydet ja persoonalliset piirteensä,ja niiden välille on kutoutunut perhe- ja sukusiteidenverkosto tarinoineen ja salaisuuksineen. Nyt julkaistavaa Tuohelan kylän väki -kirjan toista painosta on täydennetty uusilla tuohelalaisten tarinoilla. Saamme paneutua entisten tuttujen lisäksi muun muassa Neulasten ja Äimästen talojen väen kohtaloihin. Lukija tutustuu värikkääseen yhteisöön herrasta narriin elämäntarinoineen, tapoineen, töineen, hyveineen, paheineen ja juoruineen. Meheviä tarinoita ryydittävät valokuvat ilmeikkäistä pienoishahmoista. Pelkosen hellistä mutta tarpeen tullen terävästi kommentoivista tarinoista avautuu viihdyttävyyden ohessa kokonaisvaltainen sodanjälkeisen agraari-Suomen fyysisten, henkisten ja sosiaalisten maisemien panoraama. Tarinoista huokuva elämänfilosofia on empaattista ja lämmintä, mutta selkeää ja kirkasta. Tuohelan väeltä olisi paljon opittavaa tänäkin päivänä. Lääkärikunnan vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen astui jo parikymmentä vuotta sitten uudelle näyttämölle kansantaiteilijan roolissa. Hänen alun perin lastenlastensa iloksi veistämiensä pikkuruisten kaarnahahmojen nostalginen mielikuvitusmaailma, Tuohelan kylä jossakin itäisessä 1950-lukulaisessa Suomessa, on vuosien saatossa ihastuttanut lukuisissa näyttelyissä niin kotimaassa kuin maailmalla. Kirjan julkaisun yhteydessä 1.3.2024 juhlittiin myös arkkiatrin Tuohelan kylän väki -veistoskokoelmaa esittelevän näyttelyn avajaisia HUS:n Meilahden siltasairaalassa ja Syöpäkeskuksessa. Veistoskokoelma on esillä Syöpäkeskuksen kahvila-aulassa.

      Ominaisuudet

      Tuotekoodi
      9789523606050
      Paino (kg)
      0.426
      Pakkauskoko
      1 kpl
      Valmistusmaa
      Suomi

      Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

      Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

      Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen