Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    1. Balle, Tilavuuden laskemisesta III

      Balle, Tilavuuden laskemisesta III

      37,05 €

      Toimitus

      Alk. 4,95 €

      Saatavilla

      Nouto myymälästä

      Ei saatavilla

      Tuotekuvaus

      Kansainvälisen menestyssarjan kolmas osa jatkaa ajan virrasta rannalle jääneen Taran tarinaa Tara Selter on yhä jumissa marraskuun 18. päivässä, joka on toistanut itseään jo yli kolme vuotta normaalin ajankulun mukaan mitattuna. Tara on yrittänyt tuloksetta palata takaisin normaaliin aikaan. Hän on yrittänyt tuoda vuodenajat takaisin elämäänsä matkustamalla pohjoiseen ja etelään. Nyt hän kuitenkin tietää, ettei ole ainoa samaan päivään haaksirikkoutunut. Solvej Ballen palkittu ja ylistetty Tilavuuden laskemisesta -septologian kolmas osa jatkaa Taran ponnisteluita luoda itselleen lisää tilaa ahtaan ajan sisään. Mitä tapahtuu, kun hänen elämäänsä alkaa ilmestyä yhä uusia ihmisiä, jotka ovat myös marraskuun 18. päivän vankeja? Sarjan kolme ensimmäistä osaa palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2022. Kosmos on julkaissut aikaisemmin sarjan osat I ja II. Solvej Balle on tanskalainen kirjailija, joka keräsi mainetta 1990-luvulla romaanillaan Ifølge loven. Tilavuuden laskemisesta -septologia on Ballen näyttävä paluu kirjallisuuden kentälle.

      Ominaisuudet

      Tuotekoodi
      9789523522459
      Paino (kg)
      0.172
      Pakkauskoko
      1 kpl
      Valmistusmaa
      Liettua

      Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

      Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

      Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen