Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Silkkiä, sarkaa ja perhesuhteiden siksakia – lumoava historiallinen romaanitrilogia alkaa. Kätketysti kunnianhimoinen Helga tikkaa kotikylänsä asukkaille täkit ja ompelee vaatteet välihousuista leninkeihin ja morsiuspukuihin. Maalaistalon vintillä syntyy myös pariisilaisen haute couturen inspiroimia luomuksia, jotka herättävät muutamissa jumalanuskoisissa jopa pelkoa. Samassa taloudessa asuva Suoma pitää kälyään vain reikänä kukkarossa, sillä tilan työt eivät Helgaa kutsu. Sodanjälkeinen aika avaa työlleen omistautuneelle ompelijalle uuden näkymän tulevaisuuteen. Helga päätyy epäsovinnaiseen ratkaisuun: hän jättää perheensä, suuntaa ”isolle kylälle” ja aloittaa työn muotiliikkeen korjausompelijana. Helgan kyvyt keräävät nopeasti ansaittua huomiota, ja hän tutustuu myös aktiiviseen naisyhdistykseen, jonka voimahahmojen varjossa yrittää hahmottaa omaa yhteiskunnallista luokkaansa. Päällimmäisenä polttelee kuitenkin kaipuu yhä itsenäisempään elämään. Helga on viihdyttävä ja psykologisesti tarkka sukellus muodin ja käsityön lähihistoriaan. Samalla se on tarina uskalluksesta, mahdollisuuksien rajoista, hylkääjän osasta, kauneudenkaipuusta ja itseilmaisun merkityksestä. Kuinka paljon vaatteet kertovatkaan ihmisen ja maailman suhteesta, tavoista juhlia ja elää arkea! * Teos aloittaa Ompelija-trilogian, jossa seurataan sukupolvelta toiselle periytyvän ammatin kautta laajempaa yhteiskunnallista rakennemuutosta ja luodaan ainutlaatuista ajankuvaa.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789523935761
- Paino (kg)
- 0
- Pakkauskoko
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.