Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Davidsson, Saman taivaan alla

    Davidsson, Saman taivaan alla

    24,05 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Sydäntälämmittävää viihdettä feelgoodin mestarilta. Leon ja Susannen tarina jatkuu Viikunapuun varjossa -teoksen odotetussa jatko-osassa. Leo Stemmellä on rahaa, kalliita urheiluautoja ja menestystä naisten parissa ja työelämässä. Silti jokin on pielessä. Hän ei ole väleissä kahden lapsensa kanssa, ja Susanne (jota hän ei saa mielestään) on hiljattain jättänyt hänet. Leo ostaa syrjäisen talon Jämtlandin vuoristomaisemista ja asettuu sinne kirjoittamaan omaelämäkertaa, jonka on luvannut kustantajalle. Mutta päivät kuluvat eikä kirjaa synny, ja ahdistus ja levottomuus kasvavat. Gotlannissa Susanne on vihdoin asettunut aloilleen Leon kanssa vietetyn myrskyisän kesän jälkeen. Eräänä päivänä hän saa Leolta odottamattoman sähköpostiviestin. Susanne epäröi, pitäisikö hänen vastata vai jättää asia sikseen. Hänen päätöksellään on odottamattomia seurauksia, ei vain hänelle itselleen vaan monille muillekin. Saman taivaan alla on tunnelmallinen tarina siitä, mitä tapahtuu, kun elämä, jonka on rakentanut ja jonka puolesta on taistellut, ei enää tuo onnea. Mukaansatempaavassa teoksessa Leo joutuu kohtaamaan pelkonsa ja yksinäisyytensä ja huomaamaan, ettei vaikeita asioita voi noin vain sysätä syrjään. Mikä elämässä on todella tärkeää?

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789523933934
    Paino (kg)
    0
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.