Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    1. Johansson, Tomaatinpunainen paloauto - Suuremmoisen Piksun ensimmäinen päivä paloasemalla

      Johansson, Tomaatinpunainen paloauto - Suuremmoisen Piksun ensimmäinen päivä paloasemalla

      27,70 €

      Toimitus

      Ei saatavilla

      Nouto myymälästä

      Ei saatavilla

      Tuotekuvaus

      Piksu-paloauto on uuden edessä. On koittanut muita paloautoja pienemmän Piksun ensimmäinen päivä paloasemalla. Juuri tehtaalta valmistunut Piksu on innoissaan toimeen pääsemisestä, mutta ensimmäinen päivä silti jännittää. Millaisia muut paloautot ja heidän kuljettajansa ovat? Ymmärtäväthän kaikki paloasemalla varmasti, että Piksu ei ole ketsupinpunainen, vaan tomaatinpunainen paloauto? Kun ensimmäinen pelastustehtävä alkaa, ei touhukas pieni paloauto laitevian vuoksi pääsekään mukaan tehtävään. Toisen hälytyksen saapuessa Piksu kuitenkin onnistuu, ja osoittautuu korvaamattomaksi avuksi paloaseman porukalle. Tomaatinpunainen paloauto kertoo ensimmäisen päivän jännittävyydestä, ja se sopii tueksi esimerkiksi päiväkodin tai esikoulun aloittamiseen. Piksun seikkailuja on inspiroinut Pohjois-Karjalan pelastusaseman ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa muita pienempi paloauto PK1515. Joensuussa asuva Henna Johansson (s. 1991) on vanhempainvapaalla oleva ekonomi. Tomaatinpunainen paloauto on hänen esikoislastenkirjansa. Kirjan tarina syntyi Hennan ensihoitajana työskentelevän puolison kertoessa kuvauksia pelastusaseman arjesta ja aseman tuoreesta lisäyksestä: pienestä paloautosta.

      Ominaisuudet

      Tuotekoodi
      9789523813229
      Paino (kg)
      0
      Pakkauskoko
      1 kpl
      Valmistusmaa
      Suomi

      Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

      Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

      Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen