Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    1. Halila, Professori ja valtiomies Toivo Mikael Kivimäki

      Halila, Professori ja valtiomies Toivo Mikael Kivimäki

      30,45 €

      Toimitus

      Alk. 4,95 €

      Saatavilla

      Nouto myymälästä

      Ei saatavilla

      Tuotekuvaus

      Toivo Mikael Kivimäki (1886-1968) oli oman aikansa merkkihenkilö: raskaan sarjan poliitikko ja tunnustettu yliopistomies. T. M. Kivimäki nousi kansan syvistä riveistä yhteiskunnan eliittiin ja toimi urallaan nousujohteisesti asianajajana, vaikutusvaltaisena pankkimiehenä, kansanedustajana, Helsingin yliopiston siviilioikeuden professorina ja moninkertaisena ministerinä. Kivimäki valjasti suomalaisuusaatteen palon yhteiskunnalliseen toimintaan ja toimi Kansallisen Edistyspuolueen johtohahmona. Hän oli yksi Suomen pitkäaikaisimmista pääministereistä (1932-1936) ja vaikutti osaltaan maan sisäisten olojen rauhoittumiseen ja talouden kääntymiseen pula-ajan jälkeiseen nousuun. Tämä loi pohjaa tulevina vuosina tarvittavalle kansalliselle yhteisymmärrykselle ja yhteenkuuluvuudelle. Talvisodan aikana T. M. Kivimäki palveli maata Suomen hallituksen valtuuttamana Ruotsissa ja Saksassa hakien tukea Suomen asialle. Välirauhan ja jatkosodan vuosina Kivimäki toimi vaativassa tehtävässä Suomen lähettiläänä Berliinissä. Kivimäen elämän suuri tragedia oli tulla tuomituksi sotaan syyllisenä viideksi vuodeksi vankeuteen. Hän ei tästä murtunut, vaan sinetöi vielä tämänkin jälkeen asemansa arvostettuna tiedemiehenä Helsingin yliopistossa. Professori Heikki Halilan teos on ensimmäinen elämäkerta T. M. Kivimäestä. Siinä paneudutaan kattavasti Kivimäen henkilökuvaan lapsuudesta ja nuoruudesta aina tieteellisen ja poliittisen uran voimallisiin vuosiin ja niiden jälkeisiin vaiheisiin. Halila tarkastelee Kivimäen monipuolista elämäntyötä asiantuntevasti eri suunnista. Lisäksi hän avaa kiinnostavasti myös Kivimäen persoonaa ja yksityistä elämää erityisesti Berliinin lähettiläsaikana ja vaativina vankilassaolovuosina. Elämäkerta perustuu laajaan arkistotutkimukseen, ja se sisältää paljon uutta tietoa sekä Kivimäen elämäntyöstä että Suomen historian ratkaisevista vaiheista. Kattavana lakimies- ja valtiomieselämäkertana teos on tarkoitettu kaikille Suomen historiasta, henkilö- ja poliittisesta historiasta sekä asianajajakunnan vaiheista ja yliopistoelämästä kiinnostuneille lukijoille.

      Ominaisuudet

      Tuotekoodi
      9789523870901
      Paino (kg)
      0.924
      Pakkauskoko
      1 kpl
      Valmistusmaa
      Suomi

      Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

      Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

      Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen