Koskinen, Profeetatar - Lumianonin Kronikat
26,05 €
Toimitettuna
Ei saatavilla
Nouda myymälästä
Ei saatavilla
Tuotekuvaus
Tuotekuvaus
Profeetatar on ensimmäinen osa Lumianonin Kronikat -kirjasarjaa. Tarina sijoittuu Lumianonin taianomaiseen maailmaan, jota asuttavat ihmiset, tontut, peikot, jättiläiset, maahiset ja elävät kuolleet. 14-vuotias ihmistyttö, Sinule ajautuu tajuttomana ja muistinsa menettäneenä tonttujen ja peikkojen asuttaman kylän koskirantaan aikana, jolloin aaveet vaeltavat metsissä ja kuolleet kävelevät. Sinule adoptoidaan tonttuperheeseen, jossa hän kasvaa aikuiseksi. Muistinsa menetyksen lisäksi Sinule kamppailee lähimuistinsa ja kognitiivisten kykyjensä kanssa. Hän ei opi lukemaan eikä kirjoittamaan ja pärjää arkiaskareissa huonommin kuin muut. Sinulea kiusataan tämän takia ja hän kokee olevansa huonompi. Käänne Sinulen elämässä tapahtuu, kun Sinulen sulhanen on menehtynyt taistelussa eläviä kuolleita vastaan. Koko Kristanean valtakunta on syösty kaaokseen demonijumalaa palvovien varjomaagien ja tyrannivaltakunta Valonean liittouman myötä. Sinulen surressa miestä, ylijumalataräiti ilmestyy hänelle ja antaa näyn, jonka Sinule muistaa vanhana muistona menneisyydestään. Näyssä ylijumalataräiti käskee Sinulen valita kahden vaihtoehtoisen tulevaisuuden väliltä: joko ottaa kutsumuksensa profeetattarena vastaan parantaa sairastunut maa tai vaihtoehtoisesti parantaa rakastamansa mies, jonka haavat ovat jo liian syvät. Kumpaakin Sinule ei voi valita. Sinulen tehtyä päätöksensä profeetattarena, hän tapaa kotikylään saapuneen vanhan liittolaisensa, keijukuningattaren ihmispuoliso Jadelin. Jadel vahvistaa, että Sinule on profetioissa mainittu tähdenlento, sairastuneen maan parantaja, joka ilmestyy tuntemattomana hädän hetkellä. Jotta koko sairastunut maa voisi parantua pyhällä voimalla, Sinulen on saatava itselleen hänelle kuuluva profeetattaren viitta, jota säilytetään elävien kuolleitten valtaamassa lähikaupungissa. Sinulen ja Jadelin tueksi uhkarohkeaan tehtävään lähtevät mukaan Kristanean prinssi Edward, soturi Susana, tonttu Iisa, aikamaagi Eskil ja varasopas Calcius. Matkan aikana, varjomaagien johtaja, Laurunus yrittää lannistaa Sinulea muiden maan päällä vaeltavien aaveiden tavoin pääsemällä hänen mielensä sisään. Demonihenget muistuttavat Sinulea hänen kyvyttömyydestään ja vammastaan olla täyttämästä tehtäväänsä. Vaikeina hetkinä, salaperäinen isosisareksi itseään kutsuva nainen ilmestyy Sinulen uniin häntä lohduttamaan ja kannustamaan. Kun Sinule on vapauttanut elävien kuolleitten valtaaman kaupungin, hän oppii, että isosisar on Valonean nykyinen kuningatar, myös varjomaagien vanki. Sinulen tehtävä Lumianonin pelastajana on vasta alussa. Profeetatar on tarina hyvän ja pahan välisestä taistelusta, itseensä uskomisesta ja oman itseriittämättömyyden tunteen voittamisesta. Tarina on tribuutti roolipelimäiseen maailmankuvaan, jossa monipuolinen sankarijoukko joutuu odottamattomaan yhteiseen seikkailuun pelastamaan maailman.
Ominaisuudet
Ominaisuudet
- Tuotekoodi
- 9789527598474
- Paino (kg)
- 0.35
- Pakkauskoko
- 1 kpl
- Valmistusmaa
- Suomi
Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?
Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.