Siirry suoraan sisältöön

Vielä ehdit ostaa joululahjoja! Tilaa myymälän pikanoudolla viimeistään 23.12.

Lue lisää
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Amurinviini 2 l astiataimi Vitis amurensis

Kuvassa Amurinviini.

Näin lannoitat puutarhan syksyyn 

Syyslannoitus tehdään puutarhassa jo loppukesällä tai alkusyksystä. Sen avulla kasvit pärjäävät paremmin talvea vastaan ja antavat seuraavalla kaudella suuremman sadon ja kukinnan. Lannoitteiden lisäksi puutarhassa voi käyttää apuna myös kompostorin tuotoksia. 

Jotta kasvit saavat voimaa kasvamiseen ja energiaa elämiseen, niiden pitää saada ravinteita. Kun kasveja lannoitetaan syksyllä ajoissa, varmistetaan, että ne lähtevät keväällä tehokkaasti kasvuun ja sitä ennen selviävät hyvin talvesta. Lannoitus tehdään pohjoisessa viimeistään elokuun puolessa välissä. Etelässä työn voi tehdä vielä syyskuunkin aikana. 

Mille kasveille syyslannoitus annetaan?

Suurimman hyödyn lannoituksesta saavat kasvit, jotka tuottavat satoa. Esimerkiksi marjapensaille ja hedelmäpuille annetaan lannoitus heti, kun sato on korjattu, jotta ravinteet ehtivät vaikuttaa hyvin. Myös perennat, kukkapensaat, nurmikko ja havukasvit hyötyvät lannoituksesta paljon. 

Kaikille kasveille voi antaa samaa lannoitetta. Syyslannoitteissa vaikuttavina aineina ovat fosfori ja kalium. Syksyllä ei anneta kasveille typpeä, sillä se haittaa niiden kestävyyttä talvea vastaan.  

Perennat joutuvat talvella koville. Niiden juurille voi syksyn lannoituksen lisäksi laittaa suojaksi turvetta. Havukasveille sopii suojaksi komposti. 

Näin levität lannoitteen  

  • Katso pakkauksesta, paljonko lannoitetta mihinkin levitetään. 

  • Heittele lannoitetta käsin. 

  • Vältä lannoitepaakkuja, jotta ne eivät polta esimerkiksi nurmikkoon laikkuja. 

  • Kosteana päivänä lannoite vaikuttaa paremmin. 

  • Pensaille ja perennoille lannoite haravoidaan juurien viereen multaan. 

  • Tee rautakangella hedelmäpuiden juuren lähelle reiluja reikiä, joihin lannoite laitetaan.  

Tilaa tästä kerralla kunnon satsi hanskoja puutarhatöihin

 

Komposti syyslannoitteena   

Komposti käy hyvin monivuotisille istutuksille ja yleiseen maan kasvun parantamiseen. Sitä voi levittää muutaman sentin verran mullan päälle sekä käyttää katteena, ravinteiden lisääjänä ja maanparannuksessa. 

Kompostin tehossa on eroja riippuen siitä, mitä sinne on alun perin laitettu. Ravinteiden määrä ei tavallisista puutarhajätteistä ja talousjätteistä ole kovin suuri, joten kokonaan se ei korvaa syyslannoitteita. Lisäksi kompostin ravinteet imeytyvät kasvien hyödyksi hitaammin kuin valmiiden lannoitteiden ravinteet. 

Tuhkassa on fosforia, kalsiumia, kaliumia ja magnesiumia, joista on kasveille hyötyä. Lannoitukseen voi käyttää lehtipuiden tuhkaa, kunhan poistaa koivun tuohet, joista voi levitä raskasmetalleja. Havupuiden tuhkasta taas leviää raskasmetallien lisäksi hartseja, joten se on huono valinta lannoitteeksi. Käytä tuhkaa varovasti pohjavesialueilla. Älä sekoita tuhkaa kompostiin, jotta hajoamistoiminta ei pysähdy.

Lue myös: Ohjeita puiden ja pensaiden istutukseen ja hoitoon