Kuismanen, Elämän vinossa oleva puntari

Näen unta kesäpäivästä. Tai ainakin se on tunne jostakin hyvästä. Ajasta jolloin kaikki hymyilivät. Havahdun ovien kolinaan ja huomaan, että oletkin pukeutumassa. Katselen sinua hetken ja huomaan, että olet hermostuneen oloinen. Toisin sanoen teet lähtöä. Äännähdän, jotta ymmärtäisit minun olevan jo hereillä. Pyydän sinut viereeni, ja tuletkin. Saan suudelman. Kerrot, että olet valvonut koko yön miettien tätä kaikkea. Sinua ahdistaa. Haluat ulos. Minua alkaa itkettää. Miksi haluat lähteä näin pian pois luotani? Lupaat kuitenkin jäädä kanssani aamukahville. Ja jäätkin. Itkuissasi katselet ympärillesi. Olihan tämä kerran kotisi, etkä osaa enää olla. Keskustelemme hetken, sanon sinulle jotain mikä saa sinut hermostumaan vielä lisää. Yritän ilmaista itseäni eri tavoin, mutta et kuuntele enää. Koska olisitkaan kuunnellut. En voi muuta kuin päästää irti. Jään olemaan pahoillani.