Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Heikkinen, Kaksi sisarta

    Heikkinen, Kaksi sisarta

    23,60 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Miten käy, kun omatoimisiksi kouliintuneet sisarukset Irene ja Tessi ajautuvat aina vain kiinteämmin perhetuttavansa Erikin, ”Papan”, valtapiiriin? Aluksi teini-ikäisinä koululaisina, sitten vuorotellen sihteereinä hänen liiketoimissaan. Kun Erikin Suomen afäärit joutuvat selvitystilaan 1920-luvun loppuvuosina, hän pakenee ilman perhettään Pariisiin kehittelemään uusia ja jättää sotkut sisarusten huolehdittaviksi. Pappa saa myös houkutelluksi heidät Pariisiin, ensin toisen sitten toisen. Eivät auta suorapuheisen Tädin paheksunta eikä varoitukset. Isä ja Äiti taas luottavat karismaattisen ja sosiaalisesti taitavan ”Insinöörin” toimintaan ja aikomuksiin. Niin luottavat vähitellen myös rahoittajat ja pankit. Päähenkilöt joutuvat muiden lailla kokemaan elämässään vuoden 1929 pörssiromahduksen sekä Euroopan murrosvuodet – niin Ranskassa, Suomessa kuin Saksassakin. Iloinen 1920-luku väistyy ja uudenlaiset kansanliikkeet valtaavat tilan. Teos perustuu tositapahtumiin, matkustajakotiin hylätyn matkalaukun sisältöön. Kirjava aineisto on 1910-luvulta 1930-luvun alkuun, ajalta, jolloin kirjoitettiin paljon kirjeitä, kortteja ja kiireellisissä tapauksissa lähetettiin sähkösanomia.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789529486021
    Paino (kg)
    0
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.